SÄRKKÄJÄRVI - KAUNISJÄRVI
ma 22.6.2009
Matka: 11 km
Vaellusaika: 4 h 10 min
Taukoja: 1
Kalorit: 700-800 (sykemittari oikuttelee)
Sää: Kuumaa, epävakaista
Vaeltajat: Johanna ja Kari Hammarberg
Lähdemme matkaan vasta tarpeeksi teltassa köllittyämme ja mökkeilyä leikittyämme, klo 15 jälkeen. Kari nukkuu päiväunet, minä lueskelen vieraskirjaa. On retken ensimmäinen selkeästi kuuma päivä, joten sääkin puoltaa myöhäistä liikeellelähtöä. (Muut järkevät vaihtoehdot keskikesän helteessä vaeltamiselle ovat aikainen aamu tai yö, jos on valoisaa. Me valitsemme alkuillan.)
Vietettyämme Särkkäjärvellä aikaa melkein kellon ympäri eli palauduttuamme ilmeisen riittävästi vaeltaminenkin maistui paremmalta kuin kahtena aikaisempana päivänä. Jo nyt kuitenkin vaikuttaa vahvasti siltä, että olemme yliarvioineet ruokatarpeemme. Taitaa olla sapuskaa rinkassa vähän isommallekin porukalle kuin meille kahdelle... Ruokaa ei kuitenkaan oikein raaski jättää matkankaan varteen hiirien syötäväksi. Olimme matkaa suunnitellessamme kuvitelleet, että pitäisimme päivisin sen verran pitkät tauot, että söisimme joka päivä lounastyyppisesti (niin että päivässä ei olisi vain yksi ja siksi tosi iso ateria), mutta tämä oli selkeä virhearvio. Ensiksikin ilma on jo tänään niin kuuma, että päivällä lämmitetty ruoka ei oikein maita. Toisaalta tauoilla sitä mielellään vain istuu vähän aikaa ja järsii jotain suolaista kuten näkkäriä ennenkuin jatkaa matkaa. Eikä vietä kunnon siestaa sapuskanlaittamisineen ja –sulattelemisineen. Ja kolmanneksi, ainakin tällä reitillä tänä ajankohtana on niin paljon itikoita, että ei siellä metsässä kovin kauaa edes viitsi istuskella. Varsinkaan Kari, joka ei halunnut hyttysverkkoa, vaan suojautuu hyönteisiltä pelkän myrkyn voimin. Tämän reissun jälkeen meille tosin hankitaan se toinenkin verkko.
Vaellus sujuu kommelluksitta, kunnes alamme lähestyä Kelsimäjokea. Tänä kesänä on satanut poikkeuksellisen runsaasti, ja moni oja on tulvinut. Tämän huomaa selvästi Susitaipaleella. Useassa kohdassa kulkijat ovat asetelleet ojien tai purojen yli kaatuneita runkoja, joita pitkin ihmiset ovat sitten päässeet yli. Kari mulaa saappaansa ensimmäisellä tällaisella kunnolla tulvineella ojalla, kun vekslaamme runkoja uuteen uskoon. Reitin ylläpitämiseen ei liene niin paljon reseursseja, että aluetta tarkistettaisiin säännöllisesti tällaisten ylimenopaikkojen kuljettavuuden osalta. No, se kuuluu asiaan: emme nyt ole puistossa.
Vaellusmatkaoppaamme mukaan Kelsimäjoki on vuolas, mutta joen yli pääsee tukevaa siltaa pitkin. Niin toki pääsee, mutta tänä kesänä joki on kuitenkin tulvinut noin sata metriä sillan molemmin puolin. Vettä on puolisääreen. Jälleen saan olla suunnattoman kiitollinen siitä, että olen Kuvataiteen maisteri eli minulle on opetettu, että kumisaapas on paras jalkine Suomen metsään. Veden alla kulkevat pitkospuut, joita ei näy, mutta ne tuntuvat saappaan alla. Kuljemme siis kohti siltaa näkymättömiä pitkospuita pitkin saappaalla liuttamalla ja tunnustelemalla, että minne se vie. Puut ovat luonnollisesti tosi liukkaita eikä mistään saa tukea. Minä menen ensin. Kaikki menee aivan loistavasti ja ylistelemme kumisaappaita, kunnes astun laudalle joka onkin – piru vie – poikki. Se on menoa se. Kaadun puolikaaressa parikymmentä kiloa painoa selässä vettä kohti, naama edellä. Pakko myöntää, että saatoin myös kiljahtaa. Jotenkin refleksit kuitenkin toimivat, ja saan risukosta otteen, enkä kaadu kunnon mahalätsyä. Hienoa, toinen saapas aivan täynnä vettä ja toinenkin on saanut osansa! Ja kasvoilla kulkee pitkä punainen naarmu silmäkulmasta pitkälle kaulaan. No, vaatteet kuitenkin säilyivät kuivana... ja onhan se kivempi, että jos toinen mulaa, niin toinenkin.
Kelsimäjoen tulva-alueesta selviydyttyämme loppumatka taittuu rattoisasti. Saavumme illansuussa Kaunisjärven laavulle. Laavun ylläpidosta vastaa Ilomantsin Lions Club Brihat. Kunta lienee siis ns. ulkoistanut reitin kohteiden ylläpidon, kun edellistäkin ylläpiti paikallinen kylä. No, alue on oikein hyvässä kunnossa, vaikka tännekin pääsee autolla.
Kaunisjärven ympäristö on erämaahenkinen; maa hiukkapohjaista eikä kovin rehevää. Järvi on kirkasvetinen ja kylmä, ehkä lähdepohjainen. Kiva uimaranta. Uiminen on yksi retkeilyn parhaita puolia (ja miksei koko elämän)! Kun saa vihdoin ottaa selästä sen painavan ja hikisen möykyn ja pulahtaa viileään veteen. Mahtavaa.
On kiinnostavaa, että miten järvi on nimetty. Kaunistahan Kaunisjärvellä on, mutta niin on monessa muussakin paikassa. Ehkä tämä kauneus on jollakin tavalla tyypillisesti itäsuomalaista? Ja miehistä, laavulle on helpompi kuvitella vaikkapa hirviporukoita kuin lapsiperheitä peuhaamaan.
Illalla pesemme ensimmäistä kertaa pyykkiä. Pieni huoli siitä, kuivuvatko läpimärät kumpparimme ja pyykit seuraavaksi päiväksi. Tosin, jos ilma jatkuu helteisenä, jatkamme matkaa jälleen vasta iltapäivällä. Laavulle ei tule ketään, joku äijä vain ajaa autolla ohi. Täällä ei ole vieraskirjaa, mikä on selkeä tappio niin ajanvietteen kuin vaelluskokemuksenkin kannalta. Pääsiköhän se sandaalimies koskaan tänne saakka? Onko muillakin ollut näin ihanan rauhallista kuin meillä?
Yöllä kuulemme telttaan, kuinka kuikat huutavat järvellä. Aamusella heräämme trooppisempiin, tunnistamattomiin linnunääniin. Kaunisjärvi on nimensä mukainen myös äänimaisemaltaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti