ti 23.6.2009
Matka: 11 km
Vaellusaika: 4 h 30 min
Taukoja: 2
Kalorit: 1348
Sää: Kuumaa, epävakaista
Vaeltajat: Johanna ja Kari Hammarberg
Aamupäivällä Kaunisjärven vastarannalle saapuu perhe. Aikuiset tuovat lapset ja ajavat sitten autolla pois. Katselemme lasten telmimistä vedessä : pienenä sitä jaksaa uiskennella vaikka koko päivän. Näemme myös vastaavan tilanteen eläinmaailmassa: pienen kuikkapesueen ilman emoa. Kuikat uiskentelevat rannallemme turvallisentiiviissä rykelmässä ja ovat hirmu söpöjä.
Lähdemme matkaan jälleen klo 15 maissa. Pidempään ei jaksa vetää lonkkaa, vaikka kuuma päivä ei liiemmin ole ehtinyt viilentyä siihen mennessä. Juuri, kun olemme tekemässä lähtöä, alkaa rankkasade, joten joudumme odottamaan sen päättymistä ja kykkimään itikoiden syötävänä laavussa. Kun se lakkaa ja heitämme kassit selkään, metsästä tupsahtaa saksalaispariskunta. He ovat päässeet päivämatkansa päätepisteeseen juuri sillä hetkellä, kun me teemme lähtöä. Tervehdimme, mutta emme jää juttelemaan, koska mieli tekee tien päälle. Aavistelemme, että he ovat varmaan tehneet samoja päivämatkoja kuin me ja mietimme, tapaammeko heitä vielä uudestaan. He, kulkiessaan yhden päivän perässä, ikäänkuin työntävät meitä edellään.
Tässä vaiheessa alkaa olla ilmiselvää, että Ilomantsi on todella tyhjä kunta. Hienoja järviä ja kauniita seutuja on vaikka millä mitalla, mutta mökkejä ei juurikaan näy. Eteläsuomalaisen silmään seikka pistää, kun on tottunut siihen, että lähes kaikki rannat ovat kesämökkien täplittämiä. Täällä saisi olla omassa rauhassa. Ja kalaakin järvissä varmaan riittää, koska säännöllisiä pyytäjiä ei voi olla kovin paljoa. No, luonnon kannalta se ei liene huono asia, että ihmisiä ei ole, mutta kyllä se on aika apeaa, kun ajattelee, millaisen väestökadon kynsissä kunta on. Ilomantsissa mielestäni maaseudun syrjäytymisprosessi vaikuttaa olevan aika pitkällä: edelläkuvatulla tavalla jo silmämääräisestikin havaittavissa.
Niin. On se vähän apeaa.
Päivä on tukalan kuuma. Reitti kulkee osin hakkuaukeilla, ja paahde on kova. Paarmat ilmestyivät eilen, tänään ne ajavat meitä hulluteen. Onko mitään vastenmielisempää kuin jättikokoinen paarma? Hyvänen aika, en tiennyt että sellaisia elukoita Suomessa edes on! Ampiaisennäköisiä, valtavia paarmoja! Kärpäsennäköisiä, joilla on kuvottavat vihreät silmät. Totaalisen infernaalista. En koskaan, en koskaan enää retkeile Ilomantsissa tänä vuodenaikana. Kevät, syksy, talvi: kaikki ne käyvät erinomaisesti. Mutta kesä, ei.
Rinkka alkaa tänään tuntua jo siedettävän painoiselta. Se on positiivinen merkki.
Saavumme yöpymispaikalle eli Harkkojärven rannalla sijaitsevalle Jorhon autiotuvalle jälleen illansuussa. Moni Särkkäjärven autiotuvan vieraskirjaan kirjoittanut mainitsee, että Jorhon tupa on tosi kodikas ja hyvinpidetty. No, onhan se. Tuvan ja alueen kunnossapidosta vastaavat jo edellispaikasta tutut Brihat. Vieraskirjasta löytyy myös Tompan ja Kepan merkintä, he ovat viettäneet lounastaukoa siellä edellispäivänä. Höh. Aika paljon ovat meitä edellä... Kirjassa on paljon merkintöjä. Tämä on selkästi myös paikallisten päiväretkipaikka: moni isäntä on käynyt kalassa ja mummot puolukassa. Ja molemmat ryhmät paistamassa makkaraa.
Jorhon tuvassa on vieraskirjoja koko tuvan olemassaolojalta. Tupa on perustettu 1990-luvun alussa, laman aikaan. Hirveän mielenkiintoista lukea merkintöjä noin pitkältä ajalta. Suomalaisten kävijöiden (joka on tottakai selkein käyttäjäryhmä) lisäksi tuvalle alkaa ilmestyä myös saksalaisia vieraita jo 1990-luvun aikana. Jonkin verran, mutta hyvin vähän, on kävijöitä myös muista länsimaista, kuten Ranskasta tai Itävallasta. Kuvaavaa on, että venäläisiä kävijöitä – tai siis sellaisia, jotka ovat merkinneet puumerkkinsä kirjaan – löytyy koko ajanjaksolta vain yksi seurue. Ja sekin tältä kesältä. Päättelen tästä että suomalaista jokamiehenoikeutta ja autiotupajärjestelmää lienee markkinoitu/tiedotettu paremmin länteen kuin itään päin.
Tuvan pihalla on tietoiskutaulu, jossa kerrotaan suomeksi, englanniksi ja saksaksi susista. Taulun mukaan silläkin hetkellä kuin minä luin tekstiä, susi tarkkaili minua metsästä. Näinköhän on?
Autiotuvan tontti on aika iso ja sen pitkä hiekkaranta on aivan mieletön. Huippupaikka uida. Mielestäni koko järvimaisema on erittäin kaunis. Vastarannalla ei näy mökkejä... eikä ketään tule tuvallekaan, vaikka odotimme, että ehkä tänne nyt sitten voisi ilmestyä joku, kun kirjoissakin on niin paljon merkintöjä. Mutta ilmeisesti paikkakuntalaiset eivät pyöri metsässä tänä kirottuna hyönteisaikana. Ketään ei tule. Mietimme, että nyt kun alamme olla puolivälissä lyhyintä versiota matka-ajastamme, voisimme ihan hyvin viettää yhden kesälomapäivän tällä paikalla. Paikka on kiva ja sitä paitsi minun täytyy pestä pyykkiä (jota en iltasella viitsi enää tehdä). Jätämme päätöksen kuitenkin seuraavalle päivälle. Toisaalta ei sitä oikein jaksaisi kokonaista vuorokautta pelkästään oleillakaan – vaeltamaessa kävelemisen rytmi jää helposti päälle ja siihen tulee himo.
Tupa sijaitsee pienen kummun päällä ja rannalla on matala, koirankoppi-tyyppinen laavu. Jos tupa on viihtyisä, niin laavu on kaukana siitä. Se haiskahtaa homeelle ja sen ympäristö on jotenkin ikävän rupinen. Pystytämme siis telttamme ylös kummulle. Siellä nukumme jälleen kuin pienet murmelit – tänä yönä kenties susien valvomina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti