JORHO - NAARVA
ke 24.6.2009
Matka: 12 km
Vaellusaika: arvio 4 h (sykemittari reistailee)
Taukoja: 2
Kalorit: arvio 800 (sykemittari reistailee)
Sää: Kuumaa
Vaeltajat: Johanna ja Kari Hammarberg
Aamulla heräämme hiostavaan kuumuuteen. Telttamme muodostuu kahdesta kupoliosasta, ja väli on jo aamusta täynnä paarmoja. Jaa-a, ihan keskipäivällä ei tänäänkään kannattane metsään lähteä. Kotona kissavahtina oleva teini-ikäinen tyttäremme kertoo puhelimitse, että loppuviikoksi on luvattu kovia helteitä.
Uin, pesen pyykkiä ja kuivatan niitä tuvassa uunin päällä. Syömme lounasta. Hoidamme ja valokuvailemme haavojamme ja itikanpuremiamme: kyllä nyt on kaupunkilainen kovilla. Karilla on uudehkot saappaat jalassa, ja niiden yläreuna on hangannut hänen säärensä melkoisille haavaumille. Yksi haavoista märkii laastarin alla. Pahaksi onneksi olemme säästäneet grammoissa ensiapulaukun puolella, ja nyt jo yksittäispakatut (kevyet) desinfiointipyyhkeet ovat lopussa. Ensi kerralla täytyy ottaa koko pullo puhdistusainetta mukaan, vaikka se painaakin jonkin verran.
Emme oikein osaa päättää, tekeekö mieli ennemmin jatkaa matkaa vaiko viettää välipäivää. Yht’äkkiä seesteiseen päiväohjelmaamme tulee kuitenkin yllättävä käänne, kun saamme (no, ehkä tässä pitäisi kirjoittaa että ”saan”) riidan aikaiseksi eräästä aivan mitättömästä asiasta. Huudan niin että tupa raikuu, ja herra lennättää lounastortellineja lattialle. (Tässä vaiheessa ajattelen: ”Hienoa, nyt ne saksalaiset varmasti ilmestyvät ovesta sisään”). Molempien rauhoittumisprosessi kestää normaalia pidempään. Minäkin mietin oikein tosissani taksin tilaamista. Kokoamme kuitenkin itsemme ja päätämme jatkaa vaellusta a) yhdessä b) sinä samana päivänä välipäivän pitämisen sijasta. Vieraskirjaan kirjoitamme siististi, että olimme yöpyneet Jorhossa, emmekä sanaakaan näistä kuohuttavista tapahtumista. Oletan, että kovin moni muukaan autiotupaperheriita ei ole vieraskirjoihin päätynyt. Vaikka ne ne vasta olisivatkin kiinnostavia anekdootteja luettavaksi!
Täyttäessämme vesipulloja jo rinkat selässä saksalaiset ystävämme ilmestyvät pihalle! Tämähän on täsmällinen rytmi - he tulevat, me lähdemme. Vaihdamme muutaman sanan Harkkojärven mahtavuudesta uimapaikkana ja säästä ennen kuin minä ja Kari lähdemme taipaleelle. Kello on jo reippaasti yli 16, ja on erittäin kuuma. Itikat, tappajapaarmat ja mäkäräiset päättävät myös vaeltaa kohti Naarvaa.
Iso osa Jorho - Naarva –osuutta kulkee harjujen päällä. Niitä on helppo ja miellyttävä kulkea. Toisaalta myös tältä reitiltä löytyy aivan riittävästi ikäviä hakkuuaukeita. Kokonaisuudessaan osuus on kuitenkin viehättävä, ja kävellessä harjujen päällä on kiva fiilis siitä, että jalan alla on varmaankin tosi vanha kulkureitti. Tämän päivän taival ei tuntunut aivan ylivaimaisen raskaalta, nousuja ja laskuja oli ehkä vähemmän.
Herra X kirjoitti 1990-luvun alussa Jorhon vieraskirjaan, että ”varsinainen Susitaival loppuu noin 5 km ennen Naarvan kylää”. Hänen arvionsa on ilmeisen oikea, sillä niillä main harjumuodostelmat loppuvat. Tämän jälkeen osuus kulkee lähinnä teitä pitkin. Lopuksi reitti nousee Naarvan harjulle, joka sijaitsee 250 m merenpinnan yläpuolella. Nousu tapahtuu vanhaa kylätietä pitkin; tie sijaitsee suurinpiirtein autotien vastakkaisella puolella. Oli hienoa nousta vaaralle jalan ja vähän niin kuin takapihan kautta. Nousu ei ole liian paha ja maisemat ovat kauniita. Tosin polun varrella, ennen varsinaista kylää olevat muutamat talot ovat vähän apeassa kunnossa, pihat umpeen kasvaneita ja räystäät vinossa.
Olemme päättäneet viettää erilaisen yön ja varanneet puhelimitse yösijan kylän maatilamatkailusta. Paikka ei vaikuta kovin bisneshenkiseltä, yrittäjä esimerkiksi vastaa puhelimeen vain etunimellään ”Onni”, ja hintakin kahdelta yöpyjältä on vain 20 euroa/yö. Omistaja – joka kuulostaa puhelimessa melko iäkkäältä, sanoo, että majoitukseen kuuluu ”kaikki, mitä ihminen tarvitsee, on jääkaappi ja mikroaaltouuni”. Tämähän kuulostaa lupaavalta! Varsinainen myyntiartikkeli on kuitenkin majoitushintaan kuuluva sauna. Olemme ”pesseet” itseämme nyt riittävän monta päivää järvessä, sauna on huipuinta ikinä. Ja pyykinkin kanssa pitää taas lotrata: kiva pestä sukkia välilllä kuumassa vedessä.
Valtaessamme mietimme sitä, joskohan Onni hyödyntää yrityksensä loistavaa sijaintia reitin varrella siten, että hänellä olisi joitakin retkeilijöiden kaipaamia artikkeleita myynnissä. Me tarvitsisimme lisää pikakahvia ja desinfiontiainetta, pyykinpesuainekin on käymässä vähiin. Oletettavasti moni kulkija ostaisi mielellään vaikka jätskitötterön, monen ruokavarasto kaivannee täydennystä, ehkä joku tarvitsisi vessapaperia tai terveyssiteitä. Niin että Naarvan majoitusyrityksen kupeessa voisi olla tuhannen taalan paikka pienelle kioskille.
No niin. Mitenköhän tämän nyt sanoisi. Todellisuus on hyvin erilaista, kuin mitä me kuvittelimme sen olevan. Tai ehkä se oli juuri sellaista, kuin lähes autioituneessa kylässä lähellä itärajaa sen kuvittelisi olevan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että täällä olisi huonompaa palvelua. Se on omanlaistaan, hyvinkin persoonallista ja mieleenjäävää. Eikä missään nimessä ainakaan mitään bisnesajattelun läpitunkemaa - mikä on nykypäivänä raikas tuulahdus (menneestä?).
Onni on varmaankin yli 80-vuotias, ystävällinen ja herttainen setä. Ilmeisesti hän hoitaa maatilamatkailuyritystä eläkepäiviensä ratoksi. Tapaamme hänet ensimmmäisen kerran, kun saavumme pihalle (reitti kulkee sen läpi) ja soitamme hänelle. Hän ilmestyy saunan ovesta vähän hämillään, housujaan jalkoihin kiskoen: olemme päässeet perille vähän aikaisemmin, kuin olimme arvioineet. Hän vie meidät majapaikkaamme, synnyinkotitaloonsa. Mikroaaltouunihan sieltä tosiaankin löytyy. Minulle jää epäselväksi, onko vesi kaivosta vaiko kunnan, mutta joka tapauksessa: vettä tulee kraanasta. 1900-luvun alkupuolella rakennettuun taloon on tehty aika persoonallinen remontti joskus 1950-luvulla. Eteinen on täynnä vanhaa kamaa ja kirjoja. Nopeasti käy ilmeiseksi, että mitään kioskityyppistä toimintaa ei tosiaankaan konseptiin kuulu – tosin meiltä kysytään, olisimmeko kiinnostuneita saunakaljoista. Se on kuitenkin artikkeli, jota emme sillä hetkellä kaipaa.
Olemme ainoat asiakkaat, joten meillä on koko iso talo käytössämme. Sauna ei ole mitenkään firman sauna eli vain asiakaskäytössä, vaan ihan Onnin perheen oma sauna. Tullessamme isäntä olikin juuri kylpemässä pihapiirin toisessa talossa majoittuvan asiakkaan kanssa. Onni itse asuu tien toisella puolella uudemmassa talossa, jonne hän huristaa autolla saatuaan meidät majoitettua.
Saunakokemus on mieleenpainuva. Löylyistä en enää muista mitään, remonttia en ehkä ihan lähivuosina unohda. Muistelemme lauteilla 1800-luvulla Karjalassa kulkeneiden kansanperinteenkerääjien pihapiirikuvauksia. Aika moni kerääjä kiinnitti huomiota rakennusten heikkoon kuntoon ja oli löytävinään tiettyä välinpitämättömyyttä rakennetun ympäristön viihtyisyyden suhteen. Tässä saunassa koemme olevamme todistamassa tämän pitkän perinteen jatkumoa. Sauna on myös aika likainen, mutta toisaalta: omistajathan ovat iäkästä väkeä.
Saunominen on kuitenkin tässä vaiheessa vaellusta tarpeen ja kivaa, vaikka paikka onkin (kuten äitini sanoisi) erikoinen. Iloitsemme myös siitä, että talon eteisestä löytyy vanhoja kirjoja – siis luettavaa (täällä ei ole vieraskirjaa, harmi). Kirjat on signeerannut Juha, ja monet moneen otteeseen. Käsialan ja valikoiman perusteella arvioimme, että kyseessä on Onnin pojan nuoruuden kirjavarasto. Mikä aarre! Minä ehdin lukemaan kokonaan yhden Christien dekkarin ja Kari englanninkielisen kirjan kapteeni Cookista. Tiesittekö, että Cook piti koko aikuisuutensa ajan päiväkirjaa, muttei kirjoittanut niihin sanaakaan henkilökohtaisesta elämästään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti